摘要:

Kielten moninaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa on lisääntynyt 2000-luvulla merkittävästi. Sen myötä monikielisyys ja siihen liittyvät kysymykset ovat koulumaailmassa aikaisempaa selvemmin läsnä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia määritelmiä monikielisyys saa ja missä yhteyksissä ilmiö esitetään perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa, asiakirjassa, joka ohjaa suomalaisen perusopetuksen toteuttamista. Nykyisen opetussuunnitelman rinnalla tarkastellaan edellistä, vuonna 2004 ilmestynyttä, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Näin saada näkökulma siihen, miten puhe monikielisyydestä on muuttunut koulumaailmassa virallisten tekstien valossa.Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 ja 2004 muodostavat tämän kvalitatiivisen tutkimuksen aineiston. Aineistoa tarkastellaan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen analyysi koostuu kuudesta alaluvusta, joissa pyritään vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseen:1) Miten ja missä yhteyksissä monikielisyys näkyy perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa? Millä tavoin monikielisyyttä määritellään?2) Millainen on muutos edelliseen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin verrattuna?Tutkimustulosten perusteella monikielisyys on esillä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa monin tavoin. Nykyisessä opetussuunnitelmassa monikielisyys määritellään selkeästi ja se on esillä aina arvopohjasta yksittäisten oppiaineiden tavoitteisiin. Erot edelliseen opetussuunnitelmaan ovat huomattavat. Tämä heijastelee yleistä monikielisyystilannetta ja -keskustelua.

展开

su linux pe,Monikielisyys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa相关推荐

  1. su linux pe,CГіmo encontrar individuos por su DNI en la red? GuГ­a transito a transito

    CГіmo encontrar individuos por su DNI en la red? GuГ­a transito a transito En muchas oportunidades, ...

  2. linux禁止root用户su,Linux 禁止普通用户su到root

    Linux账户权限管理上为了防止普通用户通过su切换到root用户,需要修改/etc/pam.d/su和/etc/login.defs两个配置文件. Step1:修改 /etc/pam.d/su文件 ...

  3. linux权限sudo和su,Linux中su与sudo、su - root的区别

    一.su 和 sudo 的区别 共同点:都是root用户的权限: 不同点:su仅仅取得root权限,工作环境不变,还是在切换之前用户的工作环境:sudo是完全取得root的权限和root的工作环境. ...

  4. ghost linux pe,为360急救盘添加GHOST等PE工具

    经常看到有网友在论坛上问360急救盘能否支持GHOST,在网上搜索了一下,发现急救盘在最开始发布的时候是支持PE工具的.已经开始自己探索,准备DIY一个属于自己的随身急救盘. 准备工作: U盘一个,可 ...

  5. linux禁止root用户su,Linux禁止普通用户su至root的解决方法

    一.概述 为禁止普通用户su至root,需要分别修改/etc/pam.d/su和/etc/login.defs两个配置文件. 二.详细配置 (1)去除/etc/pam.d/su文件中如下行的注释: # ...

  6. linux权限sudo和su,Linux su和sudo命令的区别,并获得root权限

    su(superuser) su表示切换用户,如: 输入:su命令后回车表示切换当前的用户到root用户,或者: 输入:su - root(或者其他用户名)这里加了"-"后表示也切 ...

  7. linux bin su,linux – su:/ bin / bash:资源暂时不可用

    无法将用户切换为postgres. postgres用户的ulimit设置设置了合理的限制.我们没有达到最高限度. / var / log / messages中没有错误. BETA -bash-4. ...

  8. linux pe大小,lvm中的pe默认是4M 最大能支持多大 1T?2T

    看下手册就知道了.古老的lvm1格式,有网上流传很广的说法,256G限制. 如果是lvm2格式的,基本无限制,限制在于服务器本身的对硬盘的识别和cpu是32还是64,另一个就是系统的内核版本,2.4前 ...

  9. ramdisk和linux PE,[PE教程]WINPE下如何再建一个Ramdisk盘

    WINPE下如何再建一个Ramdisk盘 解开winpe.is_,得到winpe.iso,然后提取setupreg.hiv,用注册表编辑器加载到HKEY_LOCAL_MACHINE下,取名为!syst ...

最新文章

  1. pandas使用iloc函数将dataframe的所有数据行反序(reverse the order of rows in dataframe)
  2. HTML、CSS知识学习与整理
  3. 某大学2021秋季学期Java期末考试范围概述
  4. SQL 备份与恢复之还原数据库
  5. 链表排序c++代码_[链表面试算法](一) 链表的删除-相关题型总结(6题)
  6. 解析网上的XML文件
  7. 第3章 Kotlin语言基础 《Kotlin 极简教程》
  8. bitcoin 论文 Introduction
  9. mac php apache mysql 集成环境 的软件
  10. 【技术分享】BurpSuite 代理设置的小技巧
  11. 复杂的拉普拉斯逆变换
  12. 如何发布ArcGIS Server离线地图(google 瓦片)
  13. linux 编写 声卡驱动程序,在Linux中注册声卡驱动程序
  14. SpringBoot2.6.5整合CXF框架
  15. 我买了个5g手机,但是手机卡是4g的,能使用吗?
  16. linux安装google浏览器
  17. 运维工程师被墨菲定律的各种打脸之DXX问题
  18. 【毕设教程】python区块链实现 - proof of work工作量证明共识算法
  19. linux getcwd 头文件,linux – rsync:getcwd():没有这样的文件或目录(2)
  20. C语言情人节玫瑰花代码

热门文章

  1. mysql查询语句有点难_Mysql惯用函数,难点,注意_mysql
  2. 制作不同方向的三角形(border属性)
  3. python之文件读写
  4. java难度_你们觉得java难吗?
  5. 具体案例 快速原型模型_工业/产品设计流程案例---智能手表设计:从创意到模型(一)...
  6. mybatis 原理_Mybatis大揭秘:plugin插件设计原理
  7. 在此iphone上尚未受信任_来自苹果这样的电话千万别接,不然 iPhone 没了...
  8. python实现绘制信号序列语谱图
  9. Unity2020.1新功能探路:2D设计师工具相关更新
  10. 基于OpenCV实现人脸识别--Python